0801

Pelottaa olla yksin. Ahdistaa ja pelottaa. Kuitenkin muiden seurassa tunnen olevani huono ihminen ja taka ajatukset täyttää mun pään. "Nää haluu mut pois täältä" "Se ei rakasta mua" "Se pettää mua"  vihaan itteäni noitten ajatusten takia. Miksen pysty luottamaan ihmisiin. Tulee paska omatunto kun pyydän että pääsen jonkun luo kahville. Ajattelen vaan kokoajan että mun seura ei kiinnosta. Kuitenkin pelkään olla yksin. Kotona seinät kaatuu päälle. Tekee mieli vaan itkeä koska tunnen olevani totaalipaska ystävä.

2809

Huomaa etten taaskaan pidä itsestäni huolta. Keskityn kysymään ystäviltä joka tilanteessa että onko niillä kaikki ok. Keskityn muiden hyvinvointiin ettei tarvitse miettiä omaa. Oon taas kuluttanut itteni loppuun. Yöunet on 2vk ollut 4-5h luokkaa. Oon niin saatanan onnellinen mutta kuitenkin niin uupunut. Melkeen joka ilta istunut kukossa puoleenyöhön asti. On niin vaikea lähteä sellaisen ihmisen luota joka pitää kiinni. En edes muistanut kuinka hyvältä pitkät halaukset ja suudelmat tuntuu.
Univelkaa on vitusti liikaa. Eilen menin nukkumaan heti kun pääsin koulusta ja nousin vasta tänä aamuna ylös. Nyt on ehkä hiukan pirteempi olo. Eilen aamulla lupasin itselleni että kun tiistain ja keskiviikon jaksan olla koulussa niin voin pitää loppuviikon vapaata. Tänään on onneksi lyhyt päivä koulussa mutta mulla on illalla taas kamalasti menoa. Oon viime viikot palloillu ympäri nurtsia. Kilomterejä on tullu niin saatanasti mittariin.
Jotenki ku mietinmun tämänhetkistä menoa ja ajattelen sitä, nään itteni polviani myöten mudassa ja menen väkisinkin eteenpäin etten uppoa.

0909

Masennuksesta ei toivuta yhdessä yössä. Kaksi vuotta sitten mulla diagnosoitiin vakava masennus. Sitä ennen olin jo oireillut 3 vuotta. Välillä vähän vähemmän ja välillä vähän enemmän. Kaksi vuotta sitten otin vastaan kunnollista ammattiapua. Tehtiin hoitosuunnitelma, kävin tasaisin väliajoin työntekijällä jolle pystyin kertomaan kaiken paitsi ryyppyreissut joista en uskaltanut puhua lastensuojeluilmoituksen pelossa. Mutta sain kuitenkin puhuttua. Se auttoi. Mulla oli henkilö jolle sain 2 viikon välein purkaa mun vitutuksen ja uupumuksen ja joka osasi ammattimaisesti kuunnella ja auttaa. Noin kuukausi sitten mun hoitosuhde päättyi kun täysi ikäisyys iski. Hoitoneuvottelussa mulle kerrottiin ettei mun kriteerit täyty aikuispuolelle. Ajattelin että Ei tässä mitään, mulla on menny tää vuosi hyvin. Meinasin että pärjään ilman ammattiapua.
Oon kuukauden ollut ilman sitä ja mun on pakko hakea apua. Tunnistan hermoromahduksen oireet itsessäni. Taas. Jatkuva uupumus, en syö enkä pidä itsestäni huolta vaikka pitäisi. Nyt on tullu uusi juttu, alkoholi. Nyt kun mä voin juoda sen iltakaljan ni tottakai mä juon sen. Onneksi on sen verran järkeä päässä etten juo enempää kuin sen yhden. Enkä sitäkään joka ilta. En jaksa mennä kouluun. On niin helppo laittaa opettajalle viestiä että oon kipeä. Silloin kun oon koulussa niin en syö vaikka pitäisi. Mun ala on todella fyysistä. Askelia tulee ties kuinka paljon päivän aikana, nostelen 20kg jauhosäkkejä, painavia massoja ja kulhoja. Mun pitäisi ravita itteäni. Millä mä elän koulupäivän ajan? Kahvilla. Tauoilla menee se kupillinen kahvia ja tupakka siihen päälle. Jos on semmonen fiilis et pyörryn tähän nälkään ni syön näkkärin. Ei vaan ole nälkä.
Kuukausi sitten mulle iskettiin diagnoosi käteen. Vakava masennus; toipunut. Olin iloinen siitä. Sanoin että olen toipunut. Uskoin itekkin sitä. Meinasin, että se, kun jaksan liikkua illat kylillä kavereitten kanssa meinaa sitä että mä olen toipunut. Vaikkakin mulla on vieläki niitä itsetuhoisia ajatuksia päässä ja ajattelen olevani totaatipaska ihminen. Kuitenkin mun ego on saatana nurmijärven kunnan kokonen eikä mua kiinnosta vittuakaan mitä ihmiset ajattelee musta. Mä elän jatkuvassa ristiriidassa oman pääni kanssa. Ajattelen toista ja multa tuntuu toisin. Peittelen mun tunteita itseltäni ja kuvittelen että voin hyvin vaikka mä voin paskasti. Mä uskottelen itselleni että tää paha olo on normaalia. "Vittu että ahistaa" mä sanon hymyillen huumorilla. En vaan osaa sanoa suoraan että tuntuu pahalta. Saatan avautua jollekkin, kertoa että mikä mieltä painaa ja naurahtaa siihen päälle ja sanoa että vittu mitä paskaa. Hymyilen ja heitän läppää peittäökseni mun paskan olon. Okei, suurimman osan ajasta musta tuntuu hyvältä. Mutta loppupeleissä mä en pysty edes ajattelemaan selkeästi sen sen tunne- ja ajatusmyrskyn takia.

0709

nyt se alko mitä mä pelkäsin koko kesän ajan mutten viitsinyt välittää. Seinä tuli vastaan ja voimat loppui. En pysty enkä jaksa, en oo ollu yhtäkään kokonaista viikkoa koulussa. Oon niin väsynyt ja uupunut että haluan vaan itkeä ja nukkua. Haluisin olla kokoajan menossa. Aikasemmin se vaikutti vaan mun fyysiseen kuntoon mutta nyt se on alkanut kuluttaa mua henkisesti. En meinaa millään jaksaa mutta silti pakotan itteni liikkeelle. En vaan vittu millään jaksaisi. Mun on pakko pitää loppuviikko vapaata koska muuten joudun kohta hakemaan pidemmän saikun. Oon kuukauden ollut ilman ammattiapua. Uskoin pärjääväni, mulla meni oikeesti hyvin. En vaan laskenut mukaan tätä syksyn alkavaa pimeyttä ja sitä miten se vaikuttaa mun mielialaan. Miten mä selviin tästä talvesta, ja siitä pimeydestä mikä oli iso osasyy viimevuotiseen hermoromahdukseen. En halua että se tapahtuu uudestaan. Toisaalta kyllä toivon että saisin lomaa. Syyslomaankin on yli kuukausi mutta oon lupautunu silloin töihin. Mulla ei oo oikeesti enää motivaatiota mihinkään. Oon näännyttäny itteäni. En syö enkä nuku tarpeeksi. Ei vaan yksinkertasesti ole halua. Koulussa oon oikeesti yrittäny jaksaa mut nyt ei vaan pysty.

1308

Poli loppui torstaina. Diagnoosi Vakava masennus, toipunut. Tiedän päässeeni yli ties mistä paskasta mutta musta tuntuu että oon nyt tyhjän päällä. Kriteerit ei täyttyny että oisin päässy aikuispuolelle. Vakuuttelen itselleni että kaikki on hyvin. Pidän itteni kiireessä ja menossa etten ehdi ajattelemaan omaa vointiani. Nyt mua ehkä vähän pelottaa. Oon kaks päivää ollut kotona. Kaverit ei oo paikkakunnalla ja oon yksin istunu kukoss tuhlaamassa aikaani. Miettimässä asioita ja jauhamassa menneitä. Tiiän että pitäis unohtaa muutama asia mutten pysty. En oo tarpeeksi väsynyt siihen että unohtaisin. Illalla pyörin pitkään sängyssä ja mietin että kuinka vitun idiootti mä oon ollut. Tää on ihan kamalaa. Mua muistutettiin pääsiäisestä. Joinain päivinä tuntuu että oon päässyt yli mut joinain päivinä mä en saa sitä ihmistä pois mun mielessä. Näin sen toissapäivänä ja selvisin hyvin vaikkakin kotiin mentyä teki mieli oksentaa ja repii itteni palasiks. 

Nää vikat kaks ja puol vuotta on ollut niin saatanan raskaita. Enimmäkseen mummi ja sukulaiset on stressannu mua. Mut nyt mummi on poissa ja täti hautasi sotakirveen. Mulla on ehkä vähän paha mieli kun en käynyt mummin luona niin usein, mutta en voinut sille mitää että mu ahdisti ja pelotti niin paljon. Viimeisen kerran kun näin mummin en pystynyt edes sanomaan että heippa. Oli niin kiire päästä pois, koska murruin jo käytävässä. Eilen kävin uurnanlaskun jälkeen hyvästelemässä mummin yksin. Vein valkoisen ruusun hautakiven eteen ja kerroin mummille että se on ja tulee aina olemaan mun sydämmessä.

Maanantaina alkaa koulu en ees haluu tietää mitä tän lukuvuoden aikana tulee tapahtumaan. Oon vaan ajatellu että miten mä saan aikaa siihen että kävisin töissä. 5 päivää niin oon 18. Vittu se vapaus mutta vittu se vastuu. Tiedän kyllä että saan asua kotona niin pitkään kun haluan ja mulla tulee aina olemaan mun vanhemmat mun tukena. 

Välillä ajattelen itseni satuttamista. Viilsin viimeksi juhannusviikolla. Sekin kadutti ihan saatanasti mutta se oli vitusti liian raskas viikko. Niin paha ahdistus päällä etten löytänyt muuta keinoa lievittää sitä. 

Mulla on ollu tän kesän aikana yhteensä 3.5 vk lomaa ja mä mietin päivittäin että miten vitussa mä oon jaksanut. Viisi viikkoa totaalipaska duunissa huonolla palkalla. Muutama viikko ja satunnaisia päiviä ihanassa paikassa hyvällä palkalla. Murussa vaan on niin kauhea kiire välillä. Pomo muistuttaa mua pitämää taukoa, istua alas ja juoda kuppi kahvia mutten halua. Haluun pitää siitä työpaikasta kiinni, osoittaa olevani hyvä työntekijä. Menen töihin vaikka en jaksaisi. Ajattelen että mun on pakko. Pakko tehdä töitä. Töissä mun mieli lepää vaikka kotimatkalla meinaan nukahtaa rattiin. Tiistaina taas töihin vaikka päätin pitää ens viikon lomaa. Mutta mitä mä muk tekisin koska kukaa ei oo nurtsilla. Mielummin siis töihin.

Raato on lähimpänä ihmistä

Kaikki on niin sekavaa. Niin kamalan sekavaa ja yritän saada itsestäni ja maailmasta selvää. Haluan olla yksin, mut haluan olla muualla. Ahdistaa. Miksi mua ahdistaa? Toissapäivänä ahdisti niin paljon että meinasin oksentaa. Mun henkinen hyvinvointi vaikuttaa kehoon. Ei se niin pitänyt mennä. Mun piti itse näännyttää itseni, en halua että Ahdistus tekee sen. Se saa mut tärisemään ja voimaan huonosti. Mun mielen piti voida hyvin kun keho voi pahoin, ja toisinpäin. Ei se mee näin että voin molemminpuolin pahoin. En tiedä mitä haluan mulla on kokoajan paha tunne takaraivolla. En meinaa jaksaa. Ottaa niin pahasti voimille kaikki. Pelkään että romahdan. Pelkään sitä romahtamispistettä, odotan kauhulla että milloin se tapahtuu. Milloin tulee se piste jolloin olen kuluttanut itseni loppuun. En jaksa ajatella itseäni, laitan muut itseni edelle. Ajattelen muiden asioita ja yritän hoitaa niitä. "älä ajattele mun mielenterveyttä mä selviän kyllä" mä en tiedä selviänkö. Mun olo on ollut kamala liian monena päivänä tän kesän aikana että alkaa pelottaa. Miksi mä olen päästänyt itseni tähän kuntoon? Miksi mä olen tehnyt asioita joita mä kadun pitkään. En halua juoda, alkoholi tuntuu viholliselta. Vihollinen joka saa musta esiin puolen mitä en halua nähdä.
En tunne itseäni. Tuntuu että nään vieraan peilistä.

2307

Väsynyt ontto ja rauhallinen. Noi kolme sanaa kuvaa mun mieltä tällähetkellä. Torstain ja perjantain välisenä yönä mummi kuoli. Asia johon luulin osanneeni varautua. Vuoden mittaan olin valmistautunut pahimpaan, mutta kun se lopulta tapahtui se iski kun hyökyaalto mun mieleni yli. Tyhjentäen kaiken ja jättäen jälkeensä vain kyyneliä. Rakas mummi pääsi kivuistaan. Tunnen myös helpotusta. Kaikki on nyt ohi, kaikki ne riidat ja paskamyrskyt mummin hoidosta. Eilinen oli raskas päivä ja menin kuitenkin töihin. Oli pakko saada ajatukset muualle.

Nyt en jaksaisi tehdä mitään. Haluaisin vaan nukkua. Pakotan itteni liikkeelle. Mun voimat ei kuitenkaan riitä kaikkeen. Tänään piti juoda mutten jaksa. Tänään piti juoda niin helvetisti ja nollata kaikki mutten jaksa. En jaksa nähdä ihmisiä. En millään jaksaisi liikkua paikasta toiseen. Sain revittyä itseni kukkoon ja tuntuu että mun voimat meni siinä.